Odotettu, mutta usein se silti yllättää. Talvirenkaitten vaihdot, veneen pelastaminen jäistä, siinä pakollisia kuvioita jotka tahtovat aina jäädä viime tinkaan.
Usein se sulaa heti pois. Taas sataa uutta ja sitten sekin sulaa...moni aikoo vielä vesille.
Tämä vanha puuvene ei ole päässyt vesille enää vuosikymmeniin. Vanhuuttaan ja huonokuntoisuuttaan se on jäänyt rannalle. Hiljalleen neulaset ovat sen sisustaa peittäneet. Lopulta sisään on kasvanut sammalta ja jäkälää. Nyt ensimmäiset männyntaimet ovat veneen kyydissä. Vain keula katsoo ylväästi muistuttamassa vanhoista käsityöntaidoista. Naulat revenneessä laidassa kuin irvistävät uudelle ajalle.
Toiset ovat jo talviteloillaan odottamassa uutta tervantuoksuista kevättä.
Kotijoki virtaa hiljalleen ohi talojen. Kohta senkin on aika nukkua jääkuoren alle odottamaan uusia keväisiä tulvia.
Kaikkialla on tasaisen harmaata. Ei aivan. Lammen rannalla näkyy vielä pystypäistä ruskeaa heinää viimeisinä merkkeinä maaruskasta. Kohta senkin on aika taipua lumen alle.
Joen pinta on jo hieman riitteessä. Rantapenkan koivikko kantaa ensimmäistä kevyttä lumikuormaansa.
Rantapenkasta irti taipunut koivu sinnittelee vielä uppoamista vastaan. Keväällä koittavat sen kohtalonhetket kun jäitten ja vesimassojen voima irrottaa sen viimeisetkin siteet rantatöyräästä.
Satanut lumi yhdessä jääriitteen kanssa muodostaa uutta rosoista pintaa.
Saukon ja koskikaran maisemissa Lammaskoskella. Koskikara yllätti taas, se sulautuu niin loistavasti tummien kivien ja veden sekaan. Tällä paikalla olen käynyt vuosikymmenien ajan. Vuodenajasta riippumatta täältä löytää aina jotain uutta...talvellakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti